maanantai 13. toukokuuta 2013

Nuorille kesätöitä Rukan kyläoppaina

Rukan kävelykyläyhdistys hakee kesä-heinäkuun ajalle  kuusamolaisia nuoria kesätyöhön Rukan kylään kyläoppaiksi.

Rukan kävelykyläRukan kävelykyläyhdistys ry on lokakuussa 2011 perustettu yhdistys Rukalle. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 30 jäsenyritystä.

Rukan kävelykyläyhdistyksellä oli nuoria kyläoppaina jo kesällä 2012. Alkujaan idea kyläoppaista on lähtenyt Rukan alueen ostoympäristösuunnitelmasta.  Kyläoppaiden avulla halutaan varmistaa, että alueelle saapuvat asiakkaat löytäisivät alueen palvelut helpommin ja saisivat myös ideoita lomaelämyksiin.

Rukan kävelykyläyhdistys on saanut kaupungin  ”Tutustu työelämään ja tienaa”  tukea neljään kesätyöntekijään. Kyläoppaat työskentelevät alueella juhannuksesta heinäkuun loppupuolelle päiväsaikaan. Kyläoppaat  auttavat alueella liikkuvia matkailijoita alueeseen liittyvissä kysymyksissä ja osallistuvat kesätapahtumien toteutukseen. Kesätyöhön otetaan v. 95-97 syntyneitä 16-18v nuoria, jotka päättävät  peruskoulunsa tänä keväänä tai keskiasteen opiskelijoita, joilla koulu on vielä kesken.

Työaika 2 viikon  aikana on 30 h/viikko. Työssä on mahdollisuus oppia lisää Rukan matkailualueesta ja asiakaspalvelusta.

Paikat ovat avoimena  9.-21.5.2013. Kyläpäällikkö Tuukka Puijola haastattelee nuoria hakijoita 22.5. Lisätietoja tehtävästä antaa kyläpäällikkö Tuukka Puijola puh. 050- 466 5387.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Karhunkierroksen Puikkokämpästä päivätupa

Karhunkierroksen varrella sijaitseva Puikkokämppä on alkujaan vanha poropirtti ja siten merkittävä osa Oulangan kansallispuiston kulttuuriperintöä. Vuosikymmenet kulkijoita palvellut autiotupa on tätä nykyä vähällä käytöllä ja asiakas- ja paloturvallisuuden vaatimusten valossa suurehkon remontin tarpeessa, niinpä se on päätetty muuttaa autiotuvasta päivätuvaksi.

Tuvan kamiina poistetaan paloturvallisuussyistä, joten jatkossa tupaa ei voi lämmittää. Päivätupa palvelee taukopaikkana ja sateensuojana, toki ulkolämpötilan salliessa siinä voi yöpyäkin. Niin ikään Puikkokämpän pihassa sijaitseva tulentekopaikka on jatkossakin retkeilijöiden käytettävissä.

Puikkokämppää lähinnä sijaitsevat autiotuvat ovat Ristikallio (2,2, km) ja Taivalköngäs (1,8 km). Ne säilyvät vaeltajien käytettävissä entiseen tapaan.

Puikkokämppä sijaitsee Oulangan kansallispuiston pohjoisosassa Vaululammen rannalla ja noin 7,2 kilometrin päässä Karhunkierroksen Ristikallion lähtöpisteestä.

Lisätietoja:
Oulangan luontokeskus, puh. 040 732 5615, oulanka(at)metsa.fi
Hautajärven luontotalo, puh. 040 834 6814, hautajarvi(at)metsa.fi
www.ruka.fi - Karhunkierros

Karhunkierroskartta


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lapland - The North of Finland loisti Grand One’13 -kilpailussa

Lapin loimuavat revontulet ja SEK parhaan mobiilikampanjan ja verkkomainoksen takana
Suomen suurimman ja merkittävimmän digitaalisen markkinointiviestinnän kilpailun, Grand Onen, palkinnot jaettiin eilen 21.3. gaalaillassa Helsingissä. Lapland – The North of Finland -matkailuhanke palkittiin kahdessa kategoriassa: paras mobiilikampanja ja paras verkkomainos. Palkitut työt ovat nähtävissä osoitteessa www.sek.fi.


”Monet Lapland – The North of Finland markkinointiviestinnän toimenpiteet suunnataan digitaalisiin kanaviin. Imagomarkkinoinnin ensimmäinen vuosi 2012 ylitti kaikki sille asetetut tavoitteet. Samalla se palautti suomalaisen matkailumarkkinoinnin digitaalisuuden, luovuuden ja kustannustehokkuuden kärkikastiin myös kansainvälisessä mittakaavassa”, Lapland - The North of Finland -matkailuhankkeen markkinointijohtaja Hanna-Mari Talvensaari Lapin liitosta iloitsee.

Talvella 2012 viestin kärjeksi valjastettiin Lapin maaginen luonnonilmiö, revontulet. Kampanjassa haluttiin tarjota kohderyhmälle aitoja elämyksiä. Näin syntyi Laplication-sovellus, joka tuo revontulet kaikkien ulottuville. Laplication-sovellus lanseerattiin Lontoossa syyskuussa 2012. Jo ensimmäisellä viikolla se kohosi Iso-Britannian kuudenneksi ladatuimmaksi matkailuapplikaatioksi. Nyt sitä on ladattu jo yli 80 maassa ympäri maailman Nicaraguasta Australiaan ja Perusta Japaniin. Laplication on lisäksi kerännyt ilmiömäisen medianäkyvyyden; talvikampanjan aikana sen ansiosta mediabudjetin arvo kasvoi peräti 20 prosentilla.
”Laplication-lanseerauksessa SEKin kokonaisvaltainen osaaminen valjastettiin asiakkaan käyttöön aina luovasta ratkaisusta vahvaan PR -työhön”, kertoo projektijohtaja Laura Mertano SEK & GREY:stä. Mobiilikampanjan takana vaikuttivat markkinointitoimisto SEK & GREY, Great Apes, mediatoimisto Voitto ja viestintätoimisto SEK Public.

Lisätietoja:                                                                                                                                                       
Markkinointijohtaja Hanna-Mari Talvensaari, Lapland – The North of Finland, Lapin liitto
hanna-mari.talvensaari@lapinliitto.fi, puh. 040 570 0268
www.onlyinlapland.com 
www.facebook.com/OnlyInLapland

Lapland – The North of Finland on Lapin liiton vetämä matkailun imagohanke, jonka tavoitteena on vahvistaa vetovoimaa erityisesti Hollannissa, Iso‐Britanniassa, Saksassa ja Venäjällä. Markkinoinnissa Lappi ja pohjoinen Suomi esitellään ulkomaisille matkailijoille vastakohtien maana, jollaista ei löydy muualta maailmasta. Kolmivuotisen hankkeen budjetti on 5,8 miljoonaa euroa. Hankkeen rahoitukseen osallistuvat Euroopan aluekehitysrahasto, Lapin liitto ja Pohjois-Pohjanmaan liitto, Lapin ja Koillismaan kunnat sekä Matkailun edistämiskeskus.

Laplication
Lapland - the North of Finland -hankkeessa on mukana myös Ruka-Kuusamon alue. Hankkeen teemojen mukaiset tuotteet ovat esillä www.ruka.fi -sivustolla:

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Iceman Kuusamo Lapland 2013 -voimamieskilpailu Kuusamossa 16.3.2013

Järjestyksessään neljäs arktinen Iceman ‐voimamieskisa järjestetään Kuusamossa maaliskuussa 2013. Kilpailu käydään yhden päivän aikana Rukalla hyppyrimäen kupeessa, jossa 12 kilpailijaa mittelevät voimiaan kaikkiaan kahdeksassa eri lajissa. Kisat käydään ilman pakkasrajaa tai säävarausta yhdessä paikassa. Kilpailu aloitetaan klo 12 jolloin suoritetaan 4 ensimmäistä lajia, kilpailu jatkuu illalla klo 18, jolloin tehdään loput 4 lajia. Tapahtuma huipentuu palkintojenjakoon lauantai‐iltana n. klo 20.30. 


Strongman Champions League
– Strongman Champions League on maailman kovin voimamies sarja, jossa kilpailevat Maailman parhaimmat ammattilaiskilpailijat. Kaikkiaan 16 osakilpailua 2013 sisältävä sarja käydään ympäri maailmaa mahdollisimman eksoottisissa ja näyttävissä paikoissa. Sarja kuvataan ja näytetään ympäri maailmaa eri TV‐kanavilla, kertoo Ilkka Kinnunen Strongman Champions League’sta. ‐ SCL Iceman Kuusamo Lapland ‐kisa on ollut jo kolme vuotta sarjan avauskilpailu. Maaliskuun 16. päivä Kuusamossa räjähtää, kun kehiin astelee kaksitoista maailman huippua.

Hallitseva Maailman Vahvin Mies Liettuan Zydrunas Savickas, joka on voittanut kaikki IceMan kilpailut aikaisempina vuosina on tänäkin vuonna paikalla, mutta nyt TV kommentaattorin roolissa. Tämä ei kuitenkaan itse kilpailun tasoa laske, vaan mukaan on saatu Maailman tämän hetken kärki, kuten Strongman Champions League 2011 -kokonaissarjan voittaja, sekä viime vuoden kokonais sarjan kakkonen Serbian Ervin Katona, Englantia edustava ja IceMan kisan kakkonen 2012 Laurence Shahalei, Puolan jäätävän kova Krzysztof Radzikowski, joka sijoittui SCL Arnold Classic kisassa Madridissa, sekä SCL Finaalissa 2012 toiseksi. Suomen Tomi Lotta EM kakkonen, useaan otteeseen SCL sarjassa palkintopallille sijoittunut, Tomi on kotoisin Pieksamäeltä. Kanadan J.F.Caron, tämä entinen jääkiekkoilija on noussut muutamassa vuodessa terävimpään kärkeen ja on tunnettu kovasta maastavedosta, oli 4.s SCL Kiinan osakilpailussa.

Raumalta kotoisin oleva Juha Matti Järvi, joka voitti mm. Suomi Cupin viime vuonna, ja on hallitseva tukin noston SEn haltija. Matt Wanat USA, Matt on kilpaillut SCL sarjassa hyvällä menestyksellä ja tekee vahvaa paluuta viime vuoden loukkaantumisen jälkeen. Daniel Garcia Gibraltar, on uusi tulokas kansaivälisillä areenoilla, mutta omaa hyvän ja vahvan lajitekniikan. Dainis Zageris Latvia. Latvian vahvin mies. Toinen kausi kansaivälisissä kilpailuissa, mutta on yksi joka kannattaa tänä vuonna panna merkille. Turengista kotoisin oleva Antti Mourujärvi. Kiinassa hyviä otteita esittänyt vahva Viikinki, on valmis haastamaan kaikki muut osallistujat.


”Viime vuonna yleisö antoi kovan lisätsempin suorituksiin”, Tomi Lotta kommentoi ja toivoo, ”että tänä vuonna noste olisi vähintäänkin samaa luokkaa tai jopa kovempaa, niin eiköhän se palkintosija heltiä”. Luvassa on jännittävä Jättiläisten taisto yhdessä Maailman kovimmassa voimamieskilpailussa. Huomioitavaa tapahtumassa on, että yleisöllä on sinne vapaa pääsy, joten nähdään Rukalla maaliskuussa, toivottaa Kinnunen.

Mittava näkyvyys maailmalla
Tapahtumasta kuvataan tunnin mittainen tv‐ohjelma, joka näkyy keväällä Suomessa MTV3:lla ja MTV3 Maxilla. Ohjelma menee laajaan kansainväliseen levitykseen mm. Eurosport 1 ja 2:lle, joiden kautta ohjelma näkyy koko Euroopan alueella sekä Aasiassa ja Oseaniassa.
‐ Aikaisempiin vuosiin verrattuna ohjelmalle tulee nyt huomattavasti enemmän katsojia, kun kilpailun esittämisestä on sovittu vielä erikseen yksittäisten TV kanavien kanssa mm. Balttiassa, Kiinassa, Vietnamissa, Filippiineillä, Pohjois‐Amerikassa, Latinalaisessa Amerikassa, sekä Lähi‐idässä, kertoo ohjelman tv‐levityksestä vastaava Timo Kangasluoma Fitness Media Oy:stä.
‐ Ohjelman laajan levityksen myötä Kuusamo Lapland ‐alue ja mukana olevat yritykset saavat todella mittavan näkyvyyden maailmalla, toteaa Kangasluoma.


Tapahtuman järjestäjät
Tapahtuman järjestävät Strongman Champions League ja Fitness Media Oy yhteistyössä paikallisten ja kansainvälisten yritysten kanssa. Tapahtumaa ovat tukeneet Ruka‐Kuusamo matkailuyhdistys ja Naturpolis Oy.

Lisätietoja:
Strongman Champions League, Ilkka Kinnunen, ilkka.kinnunen@voimamiehet.fi, puh. 041 507 7770
Fitness Media Oy, Timo Kangasluoma, timo.kangasluoma@fitnessmedia.fi, puh. 0500 866 359
Naturpolis Oy, Seija Väisänen, seija.vaisanen@naturpolis.fi , puh. 040 725 0392

maanantai 18. helmikuuta 2013

Yötön yö houkuttelee matkailijoita Lappiin



Laplikaatio-sovellus tuo keskiyön auringon jokaisen ulottuville

Suomen Lappi ja Pohjois-Suomi ovat maailmalla tunnettuja revontulista ja talvesta. Nyt Lapland – The North of Finland -matkailuhanke vahvistaa alueen tunnettuutta ja mielikuvaa myös kesämatkailukohteena. Hollannissa ja Saksassa käynnistyvää näyttävää markkinointiviestintäkampanjaa siivittää ainutlaatuinen Laplikaatio-sovellus, joka tuo Lapin yöttömän yön kaikkien ihasteltavaksi.


”Lapin keskiyön aurinko on uskomaton ja poikkeuksellinen valoilmiö, jonka ihmeellisyyttä on monen ulkomaisen matkailijan vaikea kuvitella. Tämä ainutlaatuinen luonnonilmiömme on vahva vetovoimatekijä kansainvälisillä markkinoilla”, Lapland - The North of Finland -matkailuhankkeen markkinointijohtaja Hanna-Mari Talvensaari Lapin liitosta sanoo.

Tutkimusten mukaan valon määrällä on vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen, mieleen ja vireystilaan. ”Valolla on välitön virkistävä vaikutus, joka välittyy elimistöön silmien verkkokalvon kautta. Jos valossa oleskellaan peräkkäisinä päivinä samaan aikaan, valo tahdistaa elimistömme sisäisen kellon ja parantaa myös yöunen laatua”, ylilääkäri Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo.

Lapland – The North of Finland -hankkeen tekemän tutkimuksen* mukaan Lappiin liitetyt mielikuvat ovat vahvasti talvipainotteisia. Tämän rinnalle tuodaan nyt vahvasti mukaan Lapin kesän, yöttömän yön ja valon tarjoamat ainutlaatuiset mahdollisuudet.

Lapilla on paljon tarjottavaa ulkomaiselle matkailijalle myös kesällä. Paitsi keskiyön auringon näkeminen ja valon virkistävän vaikutuksen tunteminen, myös erilaisten aktiviteettien, kuten golfaaminen tai yöttömän yön joogaan tai vaellustapahtumaan osallistuminen puhtaassa Lapin luonnossa ovat ainutlaatuisia kokemuksia. Kiinnostus toiminnallisia, aitoja elämyksiä kohtaan on kasvussa ja haluammekin lisätä Lapin tunnettuutta omintakeisena kesämatkailukohteena etenkin Hollannissa ja Saksassa”, Talvensaari kertoo.

Laplikaatio tuo keskiyön auringon jokaisen ulottuville

Lapland The North of Finlandin viime syksynä lanseeraama Laplikaatio-sovellus saa revontuli-version rinnalle nyt myös kesän ihmeellisen valoilmiön. Laplikaatiossa keskiyön aurinkoa voi ihmetellä puhelimen tai tabletin näytöllä missä ja milloin vain. Kun käyttäjä kohdistaa laitteensa mihin tahansa valonlähteeseen, avautuu henkeäsalpaava Lapin maisema yöttömässä yössä. Laplify your photos -koristelutyökalun avulla käyttäjä voi laplifioida ottamansa valokuvan ja jakaa sen ystävilleen sosiaalisen median kanavissa.

”Laplikaatio on saavuttanut suosiota ympäri maailman. Yli 20 000 käyttäjän joukossa on Lappi-faneja Japanista, Venezuelasta ja Argentiinasta asti”, Talvensaari kertoo.

Kevään aikana Saksassa ja Hollannissa toteutettava laaja yöttömän yön markkinointiviestintäkampanja tuo Lapin kohdemaiden verkkomedioihin sekä sanoma- ja aikakauslehtiin. Kampanjalla halutaan tavoittaa erityisesti pariskuntia, jotka ovat arvo- ja asennemaailmaltaan moderneja humanisteja. Kampanjan ytimessä ovat hankkeen omat verkkosivut www.OnlyInLapland.com sekä Facebook, jossa keskiyön aurinkoon liittyvän kilpailun palkintona on matka Lappiin. Kampanjan suunnittelusta vastaa SEK.

Laplication (Laplikaatio) -sovellus:
-          Ladattavissa ilmaiseksi iTunesin App Storesta
-          Sovellusta voi käyttää myös offline-tilassa, langatonta yhteyttä tai 3G:tä ei tarvita
-          Yhteensopivuus: iPhone ja iPad, vaatii iOS 5.0. -version
-          Kolme kieliversiota: englanti, venäjä ja japani
-          Tällä hetkellä käyttäjiä noin 20 000 eri puolilta maailmaa.


Lisätietoja:                                                                                                                                                      
Markkinointijohtaja Hanna-Mari Talvensaari, Lapland – The North of Finland, Lapin liitto

Katso video Suomen Lapin yöttömästä yöstä: The land of the Nightless Night - YouTube

Katso video Laplikaatiosta: http://www.youtube.com/watch?v=34SrNw3LtMs

* Lapland - The North of Finland, kansainvälinen kohderyhmä- ja lähtötasotutkimus. Mediatoimisto Voitto, helmikuu 2012.

*****
Lapland – The North of Finland on Lapin liiton vetämä matkailun imagohanke, jonka tavoitteena on vahvistaa vetovoimaa erityisesti Hollannissa, Iso‐Britanniassa, Saksassa ja Venäjällä.  Markkinoinnissa Lappi ja pohjoinen Suomi esitellään ulkomaisille matkailijoille vastakohtien maana, jollaista ei löydy muualta maailmasta. Kolmivuotisen hankkeen budjetti on 5,8 miljoonaa euroa. Hankkeen rahoitukseen osallistuvat Euroopan aluekehitysrahasto, Lapin liitto ja Pohjois-Pohjanmaan liitto, Lapin ja Koillismaan kunnat sekä Matkailun edistämiskeskus.