torstai 24. toukokuuta 2012

Catch & Release -kisa Kuusamossa kesällä 2012

Kuusamon Tärppi Oy ja Tapio Ojala tmi yhteistyössä Visionin kanssa haastavat kesän 2011 tapaan tänä kesänä kalastajat vapauttamaan isot nousutaimenet Kuusinki-, Kitka- ja Oulankajoella. Ajatuksenamme on, että vaihtoehtoisesti kalan ottamiselle sen voisi päästää takaisin jatkamaan sukuaan.

Asian tiimoilta järjestämme kilpailun, jonka palkinnot ovat: Isoimman taimenen vapauttajalle palkinnoksi Vision Renfors lohiluokan perhokelan ovh. 329,-. Kolme seuraavaa kokojärjestyksessä palkitaan sadan euron arvoisella vapaavalinteisella Vision tuotteella. Kaikkien täysimittaisen taimenen vapauttaneiden kesken arvotaan Kuusamon Tärppiin 200 euron lahjakortti. Eli palkintoja on lisätty. Kaikilla osallistuneilla on hyvä mahdollisuus voittaa. Kilpailuun voi osallistua kaikilla sallituilla kalastusvälineillä.

Viime kesänä kilpailuun ilmoitettiin 18 kpl taimenta, joten laitetaan tänä kesänä paremmaksi.

Kilpailun säännöt: Kalasta oltava kuva, mitta ja vähintään yksi todistaja. Saamapaikka ja päivämäärä tulee myös ilmoittaa. Kala on kuvattava ja mitattava nopeasti, että kala säilyisi vioittumattomana. Kalan tiedot ilmoitettava viikon sisällä kalan saamisesta. Ilmoitukset Kuusamon Tärppiin sähköpostilla kuusamon.tarppi@pp.inet.fi 15.9.2012 mennessä. Voittajat julkistetaan 22.9.2012.

Kilpailun tarkoitus on jatkaa positiivista palautetta saanutta tempausta ja herätellä edelleen catch & release –kulttuuria ja edesauttaa jokiemme elpymistä lopettamatta kuitenkaan kalastusta. Emme paheksu ruokakalan ottajia sääntöjen puitteissa ja kilpailuun osallistuminen on täysin vapaaehtoista.. Olkaamme yhdessä huolissamme jokiemme tilasta ja toivomme tämän myös lisäävän keskustelua aiheesta.
Erityishuomiota pyydämme kalojen vapauttamisessa. Kalan on oltava pirteä vaurioitumaton, kun se lasketaan takaisin.

Ps. Mittanauha ja kamera mukaan varmuuden vuoksi ja kireitä siimoja
toivottaa Tapio Ojala, Ilkka Puumala ja Visionin pojat

Lue alkuperäinen juttu Kuusamon Tärpin Facebook-sivuilla ja kommentoi halutessasi >>


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti