maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kuusamon SM-Lintumaratonin ja luontokuvauksen vaikutus Kuusamon matkailuun

Kuusamossa 15.-16.6.2012 järjestettävän 29. SM-Lintumaratonin merkitys Kuusamolle ja sen matkailulle on merkittävä. Kun vuonna 1984 Hannu Hautalan, Heikki Seppäsen ja Jouko Vuokon ideoimaan kilpailuun osallistui viisi joukkuetta, on tämän jälkeen kilpailu kasvanut yhdeksi Suomen tunnetuimmaksi bongaustapahtumaksi. Vuosien varrella kuusamolaisille majoitusliikkeille on kertynyt pelkästään kilpailijoiden yöpymisvuorokausia lähes 20.000.

Kilpailun kautta on kerätty rahaa muun muassa lintutornien ja lintureittien rakentamiseen sekä paikallisen Kuusamon Lintukerho ry:n nuorisotoimintaa.

Luontokuvausyrittäjä Olli Lamminsalo kertoo tulleensa itse ensimmäistä kertaa Kuusamoon SM-Lintumaratoniin vuonna 1990. Tämän jälkeen aktiivinen lintuharrastaja ja SM-Lintumaratoniin osallistuja teki lintuharrastuksestaan itselleen ammatin. Talvella 2003 entinen K-Kauppias jätti kauppiasuran taakseen ja muutti Kuusamoon.

Lamminsalon omistaman Kuusamon Lintumatkailu Oy:n palvelutarjonnasta löytyy nykyisin lintubongareiden opastuksen lisäksi laaja joukko luontokuvauspalvelua. Digijärjestelmäkameroiden yleistymisen myötä luontokuvaajien määrä on kasvanut moninkertaiseksi muutamassa vuodessa. Tämän johdosta kysyntää luontokuvauspalveluille on syntynyt paljon.

Lamminsalon mukaan Kuusamon ainutlaatuinen linnusto, kasvisto ja maisemat kiinnostavat sekä suomalaisia että ulkomaalaisia asiakkaita. Kuusamon Lintumatkailu Oy:n asiakaskunta koostui ennen pelkästään ammattilaisista ja kokeneista luontokuvauksen harrastajista. Viimeisen parin vuoden aikana Kuusamossa järjestettyjen luontokuvauksen peruskurssien myötä asiakaskunta on laajentunut nopeasti myös vasta-alkajiin.

- Ympärivuotisten luontokuvauskurssien kysyntä on todella kovaa ja ylittää lähiaikoina palvelun tarjonnan määrän. Onneksi Kuusamossa on tehty monia hyviä toimenpiteitä tämän ongelman ratkaisemiseksi. Hannu Hautala Luontokuvauskeskus, Luontokuvausakatemia, Kuusamo-opisto, Pohjois-Pohjanmaan Kesäyliopisto, Metsähallitus ja alueen yritykset ovat tällä hetkellä mahdollistamassa tulevaisuuden osaajien koulutusta ja laatua, Lamminsalo kertoo

Toimialajohtaja Henrik Karvonen sanoo luontokuvauksen olevan tulevaisuudessa yksi tärkeimpiä Kuusamon alueen matkailutuotteita.
- Sen lisäksi että luontokuvaus- ja bongaus tuovat Kuusamoon vuosittain useita tuhansia asiakkaita, on niillä suuri imagollinen merkitys. Jokainen Kuusamosta otettu luontokuva markkinoi kaunista aluettamme todella tehokkaasti. Luontokuvaus kertoo aina parhaiten siitä tunnelmasta, jonka matkailija voi Kuusamossa vierailleessaan kokea. Kuusamon SM-Lintumaraton tuo omalta osaltaan Kuusamolle paljon positiivista julkisuutta ja pidentää kesäsesonkia. Tämän parempaa markkinointia olisi vaikea kuvitella! Karvonen sanoo.

Karvonen uskoo luontokuvauksen ja bongauksen olevan pian suuren yleisön harrastuksen.
- Mikä ilahduttavinta, harrastajat eivät enää ole pelkästään aikuisia miehiä vaan kysyntä kasvaa erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa. Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana Sokos Hotel Kuusamossa järjestetyt aloittelijoille suunnatut luontokuvauksen peruskurssit ovat olleet loppuunmyytyjä.
Ja mikä parasta, luontokuvauskurssien asiakastyytyväisyys on ollut Karvosen mukaan huippuluokkaa.

Karvonen näkee tärkeäksi myös laajemman alueellisen yhteistyön. Sokos Hotel Kuusamon suurin luontokuvaus ja lintumatkailualan yhteistyökumppani on liminkalainen Finnature Oy, joka tuo satoja asiakkaitaan Kuusamoon vuosittain.
- Erityisesti ulkomaankauppaa ajatellen on tärkeää,että Suomesta tarjotaan erityyppisiä vaihtoehtoja. Tällöin yhteistyö esimerkiksi Liminganlahden kanssa on luonnollista ja tärkeää.

Finnature Oy:n omistajan Jari Peltomäen mukaan Kuusamoa ei suotta sanota ”Luontokuvauksen Euroopan Pääkaupungiksi”. Kuusamossa on ainutlaatuinen linnusto, paljon hyviä kuvauskojuja sekä aktiivisten lintuharrastajien verkosto.
- Verkoston kautta tietoa kuvattavista kohteista ja kiinnostavista lintulajeista on saatavilla paljon. Tämä mahdollistaa vaativimmankin kuvaajan ja bongarin toiveiden toteuttamisen.
Myös Kuusamon SM-Lintumaratonilla on Peltomäen mukaan merkitystä erityisesti mielenkiintoisten lajien esiintymisen kartoittamisessa.

Lisätietoja:
Kuusamon SM-Lintumaraton
Olli Lamminsalo, Kisapäällikkö
p. 0500 501706, olli.lamminsalo@gmail.com, www.kuusamonlintukerho.fi


Kuvaaja: Olli Lamminsalo
Kuvaaja: Olli Lamminsalo
Kuvaaja: Paavo Hamunen
Kuvaaja: Paavo Hamunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti