tiistai 18. kesäkuuta 2013

Rukan kylän Juhannus 20-22.6.2013

Rukan kylän Juhannus tarjoaa juhannuksen viettäjille perinteistä ja mukavaa tekemistä koko perheelle. Rukan Kävelykyläyhdistys on koonnut juhannuksesta tapahtuman, jossa vaalitaan ja kunnioitetaan suomalaisia juhannusperinteitä ja arvoja.

Juhannusohjelma alkaa torstaina kaikille avoimella juhannuskoivujen pystytystalkoilla. Alueen henkilökunta ja yleisö koristavat kylän juhannuskoivuilla luoden ja lisäten perinteistä suomalaista juhannustunnelmaa. Koivutalkoot ovat saavuttaneet viime vuosina suuren suosion ja koko talkooväelle on tarjolla urakan jälkeen saunaa ja makkaranpaistoa. 

Rukan juhannuksen ohjelmistoon perinteisenä kuulunut Rukan Juhannussauna on myös tutulla paikalla, keskellä Rukan kylää. Sauna on avoin kaikille ja ennen saunomista voi tekaista mukaan saunavihdan, kuusamolaisittain saunavastan. 

Suomalaiseen juhannukseen on aina kuulunut myös musiikki. Lippulaulu kajahtaakin perjantaina klo 18 lipun noston yhteydessä Zonen edessä, ja Maamme-lauluun voi osallistua klo 22 juhannuskokon syttyessä Pisteen luona. Tanssiville juhannuksen viettäjille on perinteiset haitaritanssit, ja vauhdikkaampaa menoa hakeville löytyy ravintolabileitä pitkälle yöhön.

Ohjelma kokonaisuudessaan www.ruka.fi/juhannus.
Myös Rukan ja Kuusamon viikko-ohjelmat sekä Rukan maksuton viikko-ohjelma ovat tarjolla juhannuksen viettäjille, katso www.ruka.fi.

Lisätietoja tapahtumasta: Rukan Kyläpäällikkö Tuukka Puijola puh. 050-4665387

Rukan kesäkelkkarata on avoinna juhannusyönä klo 01.00 asti! (Sadevaraus)

Melonta Oulankajoella on suosittu juhannuksen harraste.

Rukatontussa saunotaan, maistellaan rantakalaa ja tanssitaan terassilla!

Koskenlaskuun pääsee myös juhannuksena, muista tehdä ennakkovaraus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti